Sijainti

Kuusamo, Posio ja Taivalkoski sijaitsevat alle tunnin ajomatkan päässä toisistaan.

Paikallisille on ihan tavallista lähteä Kuusamoon ostoksille, Posiolle keramiikkanäyttelyyn tai Taivalkoskelle kalastamaan. Autossa napsautetaan äänikirja päälle ja muutaman kauniin maiseman jälkeen ollaankin jo naapurissa.

Miltä sinun arkesi Koillismaalla voisi näyttää?

Pentikin tehtaanmyymälä sijaitsee Posiolla

Toimialat

Kenen kannattaa lähteä töihin Koillismaalle? Avoimia työpaikkoja on tarjolla erityisesti sote-alalla, matkailussa, alkutuotannossa, puu- ja metalliteollisuudessa sekä luovilla aloilla. Pienemmällä paikkakunnalla näiden alojen työpaikat eroavat monella tavalla isojen kaupunkien vastaavista tehtävistä.

Tutustu eri alojen erikoispiirteisiin paikallisten itsensä kertomana.

Lue lisää →

Tarinat

Posion elinkeinopäällikön virasta luopuva Niina kannustaa tekemään rohkeita päätöksiä

Lue lisää →

Nella muutti lukion jälkeen Kuusamoon – etäopinnot verkossa tuovat mahdollisuuksia

Lue lisää →

Kuusamossa asuva Usva on @koulukohtauttaja viiden kunnan alueella

Lue lisää →

Työpaikat

Näkisitkö itsesi kertomassa turisteille poron vuodesta kaamoksen pastellimaisemassa? Keksimässä herkullisia ruoka-annoksia paikallisista raaka-aineista? Hoitamassa lapsia pienessä kodinomaisessa päiväkodissa? Tai rakentamassa hirsimökkiä, jossa asutaan vähintään seuraavat sata vuotta?

Kokosimme kaikki Kuusamon, Posion ja Taivalkosken työpaikat yhteen paikkaan, jotta sinun olisi helpompi aloittaa oma matkasi maan pinnalle.

Lue lisää →

Ajankohtaista

Uutiset

Posion liikuntapaikoista hyvää virettä arkeen

Kettusten perhe pääsi tutustumaan Kuusamoon – ”Kotimme voisi olla täällä”

Retkeily Koillismaalla – piilotetut helmet

Kansalaisopistoilta iloa arkeen

Matkailualan moniosaajaksi Taivalkoskella

Työpaikat