Riittääkö rahkeet?

Koillismaan arki vaatii asennetta, sinniä ja sitkeyttä. Talvi on pitkä ja pimeä, ja lumen määrä välillä infernaalinen. Avantoon on mentävä, jos haluaa säilyttää kasvonsa kyläläisten silmissä. Hiihtokilometrejä kerrytetään vaikka hampaat irvessä, sillä millä muulla sitä työpaikan kahvihuoneessa voisi flexailla? Minimivarustus talveen on neliveto, otsalamppu, potkuri, kirves ja kaira. Kuksasta plussaa, sillä lämmike on näissä pakkasissa välillä paikallaan. Niin, ja hyvä lumikola pitää olla myös, että selviää välillä ihmisten ilmoille, lumitöitä nimittäin meilläpäin riittää.

Kesällä puolestaan ympärivuorokautinen valoisuus häiritsee unta, samoin hyttyset – nuo ihanat, inisevät ystävämme. Koillismaalaisen kesä ja syksy kuluvat saalistamisen merkeissä: kalastus, marjastus, sienestys, metsästys. Kaikki täytyy tietenkin kerätä itse, muuten naapuri saisi varmasti jostakin kuulla, että ”siellä se oli taas pakastealtaalla ostamassa aamupuuroon mustikoita”.

Toukokuu on koillismaalaisille kuukausista se mieluisin: lepokuukausi. Ei enää hiihtokelejä, ei raivopäistä keräilyä, ei turisteja ruuhkauttamassa marketteja. Vielä ei tarvitse kylvääkään mitään. Hetki siis happea, kunnes hulluus alkaa taas.

Koillismaalaista ei tartte auttaa, saati häntä varten keittää. Sanomattakin siis selvää, että Koillismaa ei ole nössöjä varten.

Kuulostaako liian pelottavalta vai haasteelta, johon haluaisit tarttua? Jos et ainakaan vielä halua painaa paniikkinappulaa ja lennähtää etelään, jatka ihmeessä lukemista – vinkkejä Koillismaalla selviämiseen luvassa!

Become a Koillismaa Survivor!

Mikään ei pilaa Koillismaan lumoa! Ei edes ne sääsket tai paukkupakkaset. Niiden lisäksi meillä on muita ah niin ihania luonnonilmiöitä, mistä muualla vaan haaveillaan: vaaramaisemaa, revontulia ja tuhansia järviä, ja myös astetta sinnikkäämmät kanssa-asujat. Me voimme taittaa työmatkat potkurilla otsalampun valossa tai tehdä lumienkeleitä läpi koko talven. Koillismaa on parasta paikan päällä koettuna ja loppupeleissä arki on meidän mielestä kuitenkin aika leppoisaa. Olisiko sinusta yhdeksi meistä?

Tästä pitkän linjan koillismaalaisten kanssa kasatusta selviytymispakkauksesta löydät jeesiä tilanteeseen kuin tilanteeseen.

  • Hyttysmyrkky
  • Ämpäri
  • Poimuri
  • Sieniveitsi
  • Arkkupakastin
  • Neliveto
  • Koira
  • Iso pino halkoja – itse hakattuja, tietenkin
  • Otsalamppu
  • Potkuri
  • Sukset
  • Kaira ja pilkkivälineet

Koillismaan arki vaatii siis asennetta, mutta koska pystyit kavahtamatta lukemaan tänne saakka, tiedämme sinussa piilevän ainesta yhdeksi meistä. Olemme tehneet tämän sinulle helpoksi, alla linkkivinkit oman koillismaalaisen arjen rakentamiseen.