23.9.2022

Posion liikuntapaikoista hyvää virettä arkeen

Nainen koiran kanssa Riisitunturin polulla

Ei täällä tohdi töiden jälkeen jämähtää sohvan nurkkaan, kun on niin mukavaa puuhaa tarjolla! Tässä artikkelissa kerromme Posion liikuntamahdollisuuksista.

Kun mietitään pohjoisen pieniä kuntia, ei ehkä ensimmäisenä uskoisi löytävänsä näin monipuolisia liikuntamahdollisuuksia, kuin mitä Posiolla on tarjota.

Posion kunnalla on vapaa-aikatoimi, jonka yksi tehtävistä on huolehtia liikuntatoiminnan suunnittelusta ja kehittämisestä sekä kunnassa harjoitettavan toiminnan tukemisesta. Vapaa-aikatoimi järjestää kerho-, leiri-, uimakoulu-, kilpailu- ja kuntoliikuntatoimintaa. Tarkoituksena on tarjota monipuolisia harrastusmahdollisuuksia kaiken ikäisille.

Mies heittämässä frisbeegolfia
Posiolla pääsee esimerkiksi frisbeegolfaamaan. Kuva: Tiina Kämäräinen

 

Posiolla huolletaan liikuntapaikkoja ympäri vuoden. Tämä toiminta palvelee niin kunnan vakituisia asukkaita, kuin myös vapaa-aikaansa viettäviä matkailijoita.

Posion kunnan liikuntapalvelut ovat pääosin maksuttomia ja maksullisia palveluita voisi puolestaan kuvailla edullisiksi.

 

Legendaarinen Posion Pyrintö

Tämän aktiivisen yleisseuran toiminnassa huokuu positiivinen meininki. Tässä porukassa pienen kunnan suomat mahdollisuudet nähdään arvokkaina – mitä tahansa voi keksiä ja kehittää, kunhan vaan yhdessä ryhdytään toimeen.

Posion Pyrinnön urheilijoita
Posion Pyrinnöllä on toimintaa lapsille ja aikuisille. Kuva: Posion Pyrintö

Posion Pyrintö on perinteinen suomalainen urheiluseura, jonka toimintaa kuvaa hienossa logossakin esiintyvä muikkuparvi; yhdessä mennään samaan suuntaan. Pyrinnölle on tärkeää luoda laadukasta toimintaa ja kilpaurheilua.

Posion Pyrinnön logo
Posion Pyrinnön legendaarinen logo.

 

Posion pyrintö järjestää monipuolista liikuntaa aina yleisurheilusta pallolajeihin ja suunnistukseen. Juoksukisojakin oli kesällä useammat ja liikuntaa voi harrastaa kilpaillen tai rauhallisempaankin tahtiin.

Moni paikallinen kokee Pyrinnön tuovan voimavaroja kuntaan. Posion Pyrintö haluaa olla aktiivinen toimija urheilupiireissä sekä panostaa harrastajiin, kilpaurheilijoihin ja seuraväkeen. Urheilun ja liikunnan lisäksi toiminnassa halutaan säilyttää Posion Pyrinnölle ominainen yhteisöllisyys ja hyvä ilmapiiri.

Posion Pyrintö tiedottaa tapahtumistaan aktiivisesti esimerkiksi Instagramissa ja nettisivuillaan https://www.posionpyrinto.com/ 

Posion Pyrinnön sali
Posion Pyrinnön sali on monenlaisessa käytössä liikunnasta teatteriin.

 

Monipuoliset liikuntamahdollisuudet

Kuntosali

Vuonna 2020 valmistunut Taikasali on hyvin varusteltu ja moderni kuntosali, jonka isoista ikkunoista aukeaa vehreä näkymä. Kuntosalin aukioloajat ovat mukavan laajat, aamuviidestä iltakymmeneen.

Kuntosalilaitteita ja ikkunasta avautuva metsämaisema.
Taikasalilla on useita erilaisia kuntosalilaitteita sekä vapaat painot.
Kuva: Riikka Tuomivaara

 

Kuntosalin käyttömaksu on verrattain edullinen, vuosimaksun ollessa 190 €. Kuntosalille saa ostettua myös lyhyempiä kausia. Alennusryhmille, kuten opiskelijoille, kunnan työntekijöille ja eläkeläisille maksu on puoleen hintaan.

Ja mikä parasta, treenin jälkeen voi päästä mukavasti palauttelemaan saunan lauteille.

Kuntosalilla on myös tyhjää salitilaa esimerkiksi ryhmien pitämiseen tai tanssiin.
Kuva: Janica Suominen

 

Posion urheilukenttä

Tässäpä yksi Lapin parhaista urheilukentistä. Väittämä on toki kova, mutta tule vaikka itse katsomaan, jos et usko.

Vihreää nurmikenttää kiertää kuusi rataa ja täällä onkin mahdollisuudet monipuoliseen yleisurheilu- tai pallolajiharrastamiseen. Posion lukio on kentän vieressä ja näin ollen opiskelijoilla onkin hyvät mahdollisuudet liikkumiseen.

Posion urheilukenttä kutsuu liikkumaan.

 

Jäähalli

Posion jäähalli

Pekingin olympialaisissa Suomen naisten jääkiekkojoukkue voitti pronssia. Posiolainen Sini Karjalainen kilpaili maajoukkueessa ja Posion jäähalli nimettiinkin hänen mukaan Sini-areenaksi. Posiolla arvostetaan ja kunnioitetaan urheilua ja kovalla työllä saavutettuja tuloksia.

Nainen pelaamassa jääkiekkoa
Posion jäähallissa voi harrastaa esimerkiksi jääkiekkoa. Kuva: Janne Leimola

Jäähalliin mahtuu 500 katsojaa ja se palvelee syksystä kevääseen.

 

Frisbeegolf

Täälläpä ei muuten tarvitse jonottaa tuntia päästäkseen pelaamaan tätä viime vuosien suosikkilajia.

Posiolla on kaksi frisbeegolfrataa, joista toinen on avattu kesällä 2022. Uusi frisbeegolfrata sijaitsee Korkeamaalla, eli Posion koulukeskuksen ja jäähallin läheisyydessä osoitteessa Koulutie 2. Korkeamaan frisbeegolfradalla on 12 väylää.

Frisbeegolfia voi harrastaa yksin tai porukalla. Kuva: Tiina Kämäräinen

Toinen rata, eli Kirintövaaran frisbeegolfrata sijaitsee Kirikeskuksen laskettelurinteiden juurella. Radalla on yhdeksän väylää ja se kulkee Kirintövaaran metsäisellä rinteellä.

Molemmilla radoilla voi vapaasti käydä harjoittelemassa tai kokeilemassa lajia.

 

Kuntoportaat

Jokaisen kuntoliikkujan suosikki ja samaa aikaa myös sopivan piinaava kauhistus – porrastreeni – on nyt mahdollista myös Posiolla. Vuonna 2022 valmistuneet kuntoportaat löytyvät Posion liikuntakampukselta jäähallin ja kuntosalin takaa.

Posion uudet kuntoportaat valmistuivat alkusyksystä 2022. Kuva: Tiina Kämäräinen

 

Hiihtoladut

Himohiihtäjän ja perus-Pertsan ei tarvitse lähteä Posiota edemmäs laduille – täältä niitä löytyy. Esimerkiksi vuonna 2021 latuja oli 70 kilometrin verran suksittavana.

Kaksi henkilöä hiihtämässä järven jäällä
Hiihtäessä voi ihastella Posion upeita maisemia. Kuva: Harri Tarvainen

 

Talvikauden 2022-2023 latutilanne päivittyy kauden edetessä. Latujen kunnostustilanteen seuraaminen on tehty helpoksi, sillä tilannetta voi seurata reaaliaikaisesti netissä.

Myös Posion keskustaajaman, Aholan, tuntumasta kulkee latu. Mitenkäs se työmatka sujuisikaan hiihtäen?

 

Retkeily, vaellus ja maastopyöräily poluilla

Kyllähän se niin on, että luonto on täällä monille se ykkösjuttu. Esimerkiksi Riisitunturin, Karitunturin, Kirintövaaran, Hirsiniemen ja Palotunturin reitit ovat monen paikallisen ja matkailijan niin sanottuja henkireikiä – poluilta löytyy liikunnan ilon lisäksi myös mielenrauhaa.

Kaksi naista juoksemassa iloisina kevättalvisilla poluilla
Korouoman reitteihin voi tutustua vaikka juosten.
Kuva: Harri Tarvainen

Maastopyörää pääsee polkemaan kesäaikaan Hirsiniemen 16 kilometrin reitillä ja talvella myös Riisitunturin kansallispuiston 20 kilometrin mittaisella monitoimireitillä.

Pyöräilijöitä Hirsiniemen retkeilyreitillä
Hirsiniemessä voi myös maastopyöräillä. Kuva: Harri Tarvainen

Vesiretkeily

Posion pinta-alasta vesistöjen osuus on 14,2%. Koko Lapin kunnista juuri Posiolla onkin suurin veden osuus pinta-alasta. Järviä Posiolla on huikeat 1039 kappaletta. Tässä kohtaa on siis hyvä todeta, että melottavaa riittää yllin kyllin.

Melojia Livojärven maisemissa illalla
Livojärvellä on upean kirkkaat vedet. Lomakeskus Livohkasta saa vuokrattua melontavälineitä tarvittaessa. Kuva: Maija Koskinen

Monilla paikallisilla ja matkailijoilla on omat vesiliikuntavälineet omasta takaa, joilla he liikkuvat vesillä; SUP-lautoja, kajakkeja, kanootteja, soutuveneitä ja packrafteja.

Mikäli haluat vuokrata varusteita vesille Posiolla, niin Lomakeskus Livohkasta saa vuokrattua välineitä upealla Livojärvellä. Kitkajärvelle välineitä vuokraa majoitus KitkanRiisi. Myös Lomakeskus Himmerki, Hotelli Kirikeskus ja Valkean Peuran Valtakunta vuokraavat välineitä vesille. Katso tästä tarkemmat tiedot.

 

Laskettelu

Posiolla pääsee rennosti rinteeseen Kirintövaaran laskettelukeskuksessa. Kirintövaara kohoaa 390 metrin korkeudelle meren pinnasta. Laskettelurinteitä on kolme ja niistä kaksi on valaistuja. Pisimmällä rinteellä on pituutta noin 900 metriä ja korkeuseroa 110 metriä.

Laskettelijoita menossa lasketteluhissiin
Kiririnteillä on mukava käydä vaikkapa lasten kanssa laskettelemassa.

Rinteiden profiili sopii hyvin lapsiperheille, mutta haastetta löytyy kokeneellekin laskijalle.

Laskettelijoita, lumilautailijoita ja telemarkkaajia palvelee Kirintövaarassa yksi hissi ja lisäksi lapsille on ”taikamattohissi”, joka sopii hyvin laskettelun alkeita opetteleville. Vauhdin hurmasta pääsee nauttimaan myös pulkkamäessä.

Mikäli laskija kaipaa lisää rinteitä, niin Kuusamon Rukalle ajelee Posion keskustaajamasta alle tunnissa.

Tenniskenttä

Posiolla on ulkotenniskenttä, jota saa käyttää ilmaiseksi. Kentän voi myös varata edullisesti 2€/1h.

Posion tenniskenttä on kesäisin käytössä.

Kansalaisopiston kursseilta iloa arkeen

Posiolla toimii kansalaisopisto, joka tarjoaa kursseja moneen lähtöön. Liikunnallisten kurssien tarjonnassa on mm. lempeää joogaa, taekwon-doa, kuntoliikuntaa, kantritanssia ja vesijumppaa. Mutta siinäpä vasta esimerkit.

Lapset voimistelemassa
Kansalaisopiston kursseilta löytyy tarjontaa niin aikuisille kuin myös lapsillekin. Kuva: Janica Suominen

Posion eläkeliitto

Vierivä kivi ei sammaloidu! Posion eläkeliitto järjestää ikäihmisille monipuolista yhteisöllistä toimintaa: kerhoja, retkiä, tapahtumia, liikuntaa ja virkistystä. Toiminnalla liitto pyrkii aktivoimaan ikäihmisiä huolehtimaan omasta terveydestään sekä sosiaalisesta ja psyykkisestä hyvinvoinnista.

Posion eläkeläisiä jumppaamassa
Posion eläkeliitto aktivoi ikäihmisiä. Kuva: Posion eläkeliitto

Posion lukiossa liikutaan aktiivisesti

Ylipäätään Posion lukiossa panostetaan liikuntaan ja sen tuomiin positiivisiin vaikutuksiin. Posion lukiossa voi opiskella liikuntapainotteisesti ja valita mittavan määrän liikuntaa opintoihin. Lukio-opintojen lopuksi voi halutessaan suorittaa liikunnan lukiodiplomin.

Posion lukion liikuntasali
Posion lukiossa on tilava liikuntasali, jossa voi harrastaa monenlaista urheilua. Kuva: Riikka Tuomivaara

Liikuntaopinnot sopivat sekä kilpaurheilijalle että tavoitteelliselle kuntoilijalle. Liikuntapaikat – liikuntasali, urheilukenttä, tenniskenttä, jäähalli, kuntosali, ladut – ovat aivan koulun välittömässä läheisyydessä.

 

Vielä muutama lisävinkki

Edellä mainittujen kohteiden lisäksi Posiolla on myös skeittiramppi ja rantalentiskenttä.

Mikäli tuntuu vaikealta tai tylsältä lähteä yksin liikkumaan, kannattaa rohkeasti olla yhteydessä Posion vapaa-aikatoimeen tai Posion Pyrintöön. Posiolla liikutaan ahkerasti ja seuraa löytyy varmasti monenlaiseen menoon, niin rennompaan kuin kilpailullisempaankin.

Katso tästä liikuntapaikkojen, latujen ja liikuntapalvelujen lisätiedot https://www.posio.fi/vapaa-aika/liikunta/

Liikunnan iloa!

 

Artikkelin kansikuva: Harri Tarvainen, Visit Finland

Tarinat

Luovat alat, Posio

Hanna pyörittää taideverkkokauppaa pienestä posiolaisesta kylästä käsin

Lue lisää →
Matkailu, Posio

Kestävän kehityksen työt ja talvinen luonto houkuttelivat Antin Posiolle

Lue lisää →
Kunta, Kuusamo, Posio

Posion elinkeinopäällikön virasta luopuva Niina kannustaa tekemään rohkeita päätöksiä

Lue lisää →