17.3.2022

Esa ja Kaisa elävät omannäköistään elämää Koillismaalla

Esa, Kaisa ja hevoset

Esan ja Kaisan tarina

Puhdas luonto, perheen kanssa vietetty aika ja rauhallinen elämänrytmi ovat Esalle ja Kaisalle merkityksellisiä asioita elämässä Koillismaalla.

Esa ja Kaisa Varanka muuttivat Kuusamoon perheensä kanssa kolme vuotta sitten Vantaalta. Heidän perheeseen kuuluvat 15- ja 12-vuotiaat lapset, kaksi hevosta, kaksi kissaa ja koira. Esa on autoalalla ja käy töissä Taivalkoskella, Kaisa taas työskentelee Posiolla yhteyskoordinaattorina terveydenhoidon palveluja tuottavalle Coronarialle. Kaisa tekee paljon etätöitä kotoa Kuusamosta käsin, joka sopii hänen tämän hetkiseen elämäntilanteeseen mainiosti.

Kaisa on alunperin Kuusamosta kotoisin ja Esa Posiolta. Lukion ja ammattikoulun jälkeen molemmat muuttivat pois Koillismaalta. Pariskunta tapasi toisensa Rovaniemellä ja sen jälkeen he asuivat Oulussa ja sitten Vantaalla. Vantaalla asuessa molemmat kävivät töissä Helsingissä: Esa Herttoniemessä ja Kaisa Meilahdessa sairaanhoitajana. Työmatka on nyt pidempi kilometreissä, mutta ajallisesti aikaa menee saman verran ja maisemat ovat monin verroin parempia. Esa kertoo takaisin muuton vaikutuksesta elämän rytmiin: ”Etelässä oli se hektisyys ja kiire joka paikkaan. Täällä on rauhallisempi elämäntapa”.

 

Heille merkityksellistä on perheen kanssa vietetty aika, puhdas luonto ja ympärillä oleva tila. Eläimetkin saavat elää eläinten näköistä elämää. Kaisa muistelee talvista ratsastuslenkkiä, joka jäi ikimuistoisena hänen mieleensä: ”Kuu oli niin kirkas, että otsalamppuja ei tarvittu ja maailmassa tuntui olevan sillä hetkellä vain hevosten kavioiden narina lumella ja hiljaiset tykkylumipuut ympärillä. ”

Vielä kun kirkkaat revontulet syttyivät taivaalle itkin onnesta. Me todella saamme asua tässä uskomattomassa paikassa!

Esa ja Kaisa arvostavat molemmat alueen hyviä ja ihmisläheisiä palveluita ja mahtavia harrastusmahdollisuuksia.  Puhdas luonto alkaa siitä kun laittaa kengät jalkaan ja astuu ulos kotitalon ovesta. Koska molemmat ovat lapsuutensa viettäneet Koillismaalla, ei alueelle takaisin tullessa ei ollut sen suurempia yllätyksiä. Kunhan muistaa, että täällä paikat eivät ole auki 24/7 ja ottaa sen esimerkiksi kauppareissun suunnittelussa huomioon, niin selviytyy hyvin.

Palveluista ja etäisyyksistä Esa ja Kaisa kertovat: “Palvelut pelaa mielettömän hyvin, paljon paremmin kuin Helsingissä. Täällä kun yrittää saada yhteyden terveysasemalle niin samana päivänä se onnistuu. Siellä saattoi mennä kolme neljä päivää ennen kuin kukaan soitti takaisin. Täällä on paljon yksilöllisempää palvelua. Kaikkeen olemme olleet tosi tyytyväisiä. Välimatkat ovat toki pidempiä, joten siihen pitää osata suhtautua ja itse ratkoa ongelmia tarvittaessa. Se on sellaista maalaisjärjen käyttöä, sillä pärjää hyvin pitkälle.  Aina täällä apua saa jos tarvii. Täällä on meillä hyvä kyläyhteisö.”

He kannustavat kokeilemaan rohkeasti pohjoisessa ja pienellä paikkakunnalla asumista. Koillismaalla on paljon myös kausiluontoista ja keikkatyötä tarjolla ja sen avulla on helppo käydä kokeilemassa asumista. Varoituksena mainittakoon: riski on että ei halua lähteä pois!

Tutustu Coronariaan työnantajana

Tarinat

Kuusamo, Metsä- ja puutoimialat, Rakentaminen, metalliala ja tuotantotyö

Digimarkkinointia Kuusamo Hirsitaloilla ja vastapainona luonnonrauhaa

Lue lisää →
Etätyö, Posio

Etätyö mahdollisti Leenan paluumuuton Posiolle

Lue lisää →
Sote, Taivalkoski

Hämeestä Utsjoen kautta Taivalkoskelle fysioterapeutiksi

Lue lisää →