Kuvat ja teksti: Eeva Mäkinen
Taivalkoskella lapsuutensa ja nuoruutensa elänyt Maija tunsi vuosien kuluessa voimistuvaa kaipuuta takaisin juurilleen, vaikka elämä vei eteenpäin muualla. Hän kaipasi Iijokea, jonka sillan alla lapsena huusi kilpaa pauhaavan kosken kanssa, ja kotia, josta näki revontulia nukkumaan mennessä.
Maija opiskeli Helsingissä teatteritaiteen maisteriksi ja teki pitkään töitä näyttelijänä. Hän asui entisen miehensä kanssa Ranskassa kaksitoista vuotta nauttien perhearjesta lastensa kanssa ja tehden rakastamaansa teatteria.
Suomeen palattuaan Maija muisti varhaisen intohimonsa kuvataidemaailmaa kohtaan ja opiskeli kuvataiteen opettajaksi. Hän pääsi opettamaan taideaineita ja opiskeli täydennyskoulutuksena ryhmätaideterapeutiksi.
Pandemian alettua Maija irtisanoutui opettajan työstään, jotta voisi enemmän keskittyä omaehtoiseen taiteelliseen ilmaisuunsa ja tehdä omaa taidetta. Taiteen tekemisen lisäksi Maija alkoi opettaa taiteen verkkokursseja kansalaisopistoissa.
Vuosien kuluessa Maija kertoi Taivalkosken kaipuustaan nykyiselle miehelleen, joka rohkaisi Maijaa käymään pohjoisessa.
”Aloin jännittää millaista täällä olisi, tunnenko enää ketään ja kehtaako tänne tulla”, Maija kertaa pelkojaan.
Pelko oli kuitenkin turha, sillä heti Taivalkoskelle tultuaan Maijan valtasi turvallisuuden tunne. Tutut tuoksut, äänet ja maisemat eivät olleet hävinneet minnekään, vaan ne saivat Maijan mielen heti levolliseksi.
Taivalkoski palasi Maijan elämään aluksi vuokramökkeilyn muodossa, mutta muuttui pian oman paikan etsimiseksi. Vanhoja ystäviä alkoi löytyä takaisin elämään, ja unelmien paikka löytyi lopulta kaksi vuotta sitten.
”Silmät meinasi tippua päästä, kun näin tämän paikan. Laitoin tyttärelleni heti viestin, että täällä haluan vanheta”, Maija muistelee.
Maija alkoi viettää osan vuodesta Taivalkoskella ja osan toisessa kodissaan Kirkkonummella.
Ensimmäinen saunan lämmitys meinasi aiheuttaa suuremman tuhon, kun Maija laittoi tulet saunanpesään ja avasi pellit. Piippu ei lähtenytkään vetämään, sillä pelti oli vesipadalle eikä kiukaalle. Maija etsi kiireessä oikeaa peltiä avattavaksi talon täyttyessä savulla ja tyttären odottaessa kylmässä ja pimeässä ulkona. Lopulta pelti löytyi yläkerrasta ja vahingoilta vältyttiin.
Maija on todennut löytävänsä helpoiten paikallisia ystäviä olemalla aito oma itsensä. Hän on tutustunut ihmisiin harrastustoiminnan kautta ja saanut hyvän yhteyden myös naapureihinsa.
”Näissä syrjäisissä paikoissa ei voisi elää ilman ystävällisiä naapureita ja avuliaita ihmisiä”, Maija toteaa.
Taivalkosken runsas kulttuurielämä on vakuuttanut taiteilija Maija Junnon. Hän kehuu jokakesäistä Päätaloviikkoa laadukkaaksi ja tapahtumaohjelmaltaan rikkaaksi kulttuuriviikoksi.
Maija kehuu myös Päätalokeskusta, Kansalaisopiston kurssitarjontaa ja kokonaisuudessaan Taivalkosken kuntaa siitä, kuinka innostava kulttuuri-ilmapiiri kunnassa vallitsee.
Muuttaessaan osittain Taivalkoskelle Maija otti yhteyttä paikalliseen Kansalaisopistoon, jonne pääsi pitämään taiteen verkkokursseja. Kursseille osallistujat ovat ympäri Suomea, mutta hän kokee pohjoisessa opetettavan kurssin tuovan sille oman vivahteensa pohjoisen erityistä tunnelmaa.
”Täällä opettaessa olen valmiiksi rauhallinen. Ympäristöllä on iso merkitys, ja vaikka olisi mitä mielessä, niin kaikki pysyy oikeissa mittasuhteissa”, Maija pohtii.
Yksi Maijan suosikkipaikoista Taivalkoskella on Pohjois-Suomen parhaaksi kirjakaupaksikin kehuttu Jalavan kauppa.
Maija rakastaa lukemista, ja hänellä on tarkoitus tutustua nuoruudesta tutun kirjaston nykyisiin valikoimiin heti, kun aika sen sallii.
Taivalkosken palveluista huolta herättää ainoastaan terveydenhuollon tulevaisuus muutosten myötä.
Onnellisuutta hehkuva Maija Junno kävelee kauniiseen hirsitaloonsa, ottaa lumenvalkoisen koiransa Pulmun syliin ja istuu rappusille.
Hirsitalosta on tullut Maijalle kahdessa vuodessa rakas paikka, mutta tärkein syy Taivalkoskella olemiseen on luonto.
Lähes joka kerta Taivalkoskella käydessään Maija nousee Taivalvaaran päälle katselemaan kauas ja tuntemaan olonsa pieneksi, mutta silti osaksi kaikkea.
”Kaipaan tuota näkymää ja tunnetta säännöllisesti”, Maija kertoo.
Maijan lempihetkiä vuodesta on, kun varhaisen kevään valo alkaa talven jälkeen siivilöityä hirsipirtin ikkunoista sisään. Iltaisin hän käy myöhäisillan kävelyllä koiransa kanssa ja nauttii lisääntyvästä valon määrästä.
”Kaikki luonnon herääminen on edessä ja kasveissa näkee pientä eloa. Odottamisen tunne on kutkuttava”, Maija sanoo.
Maija nauttii myös talvesta, kun äänimaailma rauhoittuu kovassa pakkasessa. Mökin varaava takka pitää pirtin lämpimänä ja pimeimpäänkin aikaan kuutamo tuo mökkiin valtavasti valoa.
”Luin vastikään Helsingin Sanomien artikkelista, ettei saa uskoa rakkauteen ensisilmäyksellä. Tässä talossa kuitenkin tein niin”, Maija naurahtaa.
Ei avoimia työpaikkoja.
