15.12.2022

Mailys muutti Ranskasta Suomeen ja perusti Posiolle oman matkailuyrityksen

Mailys koira sylissään

Viisi pientä koiranpentua pitävät melkoista ääntä, kun Maïlys avaa pentujen ulkoaitauksen portin. Pienet tassut vipeltävät vauhdikkaasti ja riemu on ylimmillään, kun namipaloja on tarjolla. 

Maïlys perusti vastikään Posiolle O’Nordic -nimisen yrityksen, joka tarjoaa matkailupalveluja. Yrityksen pääasiallinen toiminta keskittyy tällä hetkellä koiravaljakkoajeluihin sekä erilaisiin retkiin, kuten lumikenkäilyyn koirien kanssa.  

Elämää Posiolla koirien kanssa voi seurailla Instagramissa @onordic_adventures -tilin takaa.

Maïlys ja hänen poikaystävänsä, Mehdi, ovat alun perin kotoisin Etelä-Ranskasta ja muuttivat neljä vuotta sitten Suomeen. 

Ulkomaat olivat kiehtoneet pariskuntaa ja he päättivät lähteä Ranskasta opintojensa aikana reissaamaan. Opintojen mahdollistamia matkoja tehtiin ympäri maailmaa ja pohjoismaista ensimmäinen matkakohde oli Ruotsi.  

Reissuja tehtiin pakettiautolla, jossa pystyi myös majoittumaan. 

Pohjois-Ruotsissa pariskunta teki vapaaehtoistöitä husky-tilalla. Pariskunta muutti useamman kerran Ranskaan Alpeille ja takaisin Ruotsiin. Välillä Maïlys ja Mehdo muuttivat Suomeen Ivaloon. Kaikkia muuttoja yhdisti kuitenkin rakkaus koiria kohtaan ja työskentely erilaisilla husky-tiloilla.  

Ensimmäisen koiransa, Sultanin, pariskunta hankki Ranskassa vuonna 2018. Koira on niin sanottu rescuekoira eli se on pelastettu huonommista olosuhteista ja se on saanut uuden mahdollisuuden Maïlysin ja Mehdin huomassa.

 

Oma yritys – omilla ja koirien ehdoilla 

Vuonna 2020 Maïlys sai idean oman yrityksen perustamisesta. Niinpä alkoi sopivan toimitilan ja asuinpaikan etsintä.  

Pitkän etsinnän jälkeen budjettiin sopiva ja ympäristön puolesta toimiva paikka löytyikin Posiolta. 

Mehdi sai pian Posiolle muuton jälkeen töitä posiolaiselta keramiikka- ja sisustustuoteyrityksellä, Pentikiltä. Maïlys ryhtyi yrittäjäksi ja perusti O’Nordicin. 

Hyväniemen alueella sijaitsevalla tontilla oli päärakennuksen lisäksi useampi vanha rakennus, joille pariskunta keksi käyttötarkoituksia heti ne nähtyään. 

“Täällä oli tilaa ympärillä ja lähistöllä järvi, jonka jäällä koirat voivat vetää rekeä”, Maïlys kertoo. 

Lumikenkiä varaston seinällä
Tontilla oli valmiiksi erilaisia varastotiloja. Kuva: Maija Koskinen

Tontin rakennukset ovat vanhoja ja remontointia on riittänyt. ”Olemme tehneet paljon töitä ja uudistusta täällä. Olemme korjanneet vanhaa ja rakentaneet uutta. Koirille olemme rakentaneet omat tilavat aitaukset,” Maïlys kertoo.  

“Tekemistä riittää, mutta tämä on meille elämäntapa, jonka olemme valinneet ja josta nautimme”, Maïlys kertoo hymyillen. 

Pihalla aikuiset koirat ovat omissa kahden koiran aitauksissaan, joista on pääsy isoon juoksuaitaukseen. Juoksuaitaukseen on rakennettu erilaisia rakennelmia, joista koirat saavat virikettä päiviinsä.  

Koirilla on aitaukset, joissa on suojaisa katos ja koppi. Kuva: Maija Koskinen

”Kaikkein mieluisinta tekemistä koirille on niiden rotutyypillinen tekeminen eli reen vetäminen. Koirat tarvitsevat kuitenkin muutakin tekemistä”, Maïlys toteaa. 

Koirilla on myös mukavat katokset ja kopit, joissa ne voivat olla suojassa säältä. 

”Meillä on neljän kuukauden ikäinen pentue ja pennuille on oma aitauksensa”, Maïlys kertoo. 

Neljän kuukauden ikäiset pennut tarkkailevat vierailijoita kiinnostuneina. Kuva: Maija Koskinen

Yksi tontin vanhoista rakennuksista valjastettiin kanoille. Kanoja onkin tällä hetkellä 33. 

 “Meillä on vapaaehtoistyön kautta kokemusta myös maatilan töistä ja mehiläisten kanssa toimimisesta”, Maïlys kertoo. 

kanoja orrella
Kanoilla on omat sisä- ja ulkotilat. Kuva: Maija Koskinen

 

Koirat työkavereina

O’Nordicilla on tällä hetkellä yhteensä 20 koiraa. Koirat ovat pääsääntöisesti jakutianlaikoja ja alaskanhuskyja. Koirat ovat arktisia vetokoiria ja mukavan energisiä tapauksia. Erityisesti jakutianlaika on hyvin vanha ja alkukantainen rotu, joka on vasta viime vuosina yleistynyt Suomessa. Rotu on silti Suomessa harvinainen. 

Jakutianlaika on primitiivinen rotu. Kuva: Maija Koskinen

Ekologian lisäksi Maïlysilla on tutkinto etologiasta, joka on biologian tieteenhaara. Se tutkii eläinten käyttäytymistä, yleensä keskittyen käyttäytymiseen luonnollisissa olosuhteissa.  

Onkin kiehtovaa seurata Maïlysin toimia, kun koirat juoksevat iloisina hänen ympärillään.  

Maïlys tuntee hyvin kaikkien koiriensa luonteet ja niille tyypilliset käytösmallit ja kertoo niistä myös uteliaille vierailijoille.  

”Kolme täällä olevista koirista on vastikään pelastettu omistajalta, joka ei enää voinut pitää niitä. Nämä koirat ovat käytännössä tunteneet ainoana ihmisenä edellisen omistajansa ja ovat siksi vielä arkoja. Ne oppivat muilta koirilta oikeanlaista käyttäytymistä ja ovatkin pikkuhiljaa alkaneet luottaa myös muihin ihmisiin,” Maïlys kertoo. 

Pian yksi arkajaloista, Lola, tuleekin jo lähemmäs ja hetken vieraisiin tutustuttuaan selvästi nauttii rapsutuksista. 

Kun Maïlys kyykistyy Lolan tasolle, voisi katselija jopa vannoa näkevänsä Lola-koiran hymyilevän. 

Lola-koira nauttii rapsutuksista.
Lola-koira nauttii rapsutuksista. Kuva: Maija Koskinen

Parhaat oppinsa alalle Maïlys kertoo saaneensa edeltävistä vapaaehtoistöistä ja alan työpaikoista, mutta myös rakkailta koiriltaan.  

”Opin koirilta joka päivä jotain uutta. Koirat opettavat minulle myös kärsivällisyyttä”, Maïlys kertoo nauraen.
 

Tulevaisuus koirien kanssa  

Asiakkaita Maïlys toivoo saavansa niin paikallisista, kuin ulkomaisistakin vierailijoista. 

Maïlys puhuu äidinkielenään ranskaa. Englantia hän puhuu tottuneesti ja sujuvasti ja suomeksikin kommunikointi sujuu melko hyvin.  

Posiolla Maïlys hyötyy kielitaidostaan, sillä monille turisteille tuntuu mukavalta ja turvalliselta saada palvelua omalla äidinkielellään. 

Keskieurooppalaisille Suomi näyttäytyy hyvin eksoottisena kohteena. Erityisesti luonto ja sen mahdollistava rauha ovat tärkeitä tekijöitä ulkomaisten turistien houkuttimina. 

”Ranskassa vuorilla on kyllä lunta, mutta se muistuttaa enemmänkin jäätikköä. Posion talvi on aivan erilainen kuin talvi Ranskassa”, Maïlys kertoo. 

”Vaikka alku ei ole ollut helppoa, viihdyn täällä todella hyvin iloisten koirieni kanssa” 

Nyt talvella yritys tarjoaa rekiajelujen lisäksi erilaisia retkiä esimerkiksi lumikenkäillen. Kesällä tarjolla on retkiä koirien kanssa patikoiden.

Edullisin, 15 minuutin rekiajelu maksaa aikuiselta 45 euroa ja lapselta 30 euroa. Kuuden tunnin lumikenkäilyretki oppaan ja koiran kanssa kustantaa 95 euroa ja revontuliretki 140 euroa.

Vastikään pihalle valmistuneessa kodassa voi istua iltanuotiolla retkeilyn jälkimainingeissa. 

Kota lumisissa maisemissa
Kota on vastavalmistunut. Tulisijan materiaalit löytyivät tontilta. Kuva: Maija Koskinen

Tulevaisuudessa Maïlysilla on ajatuksena laajentaa tarjoamiaan palveluja.  

”Mutta ne ovat vielä keskeneräisiä suunnitelmia, joita rakennan pitkällä tähtäimellä”, Maïlys täsmentää.  

Maïlys otti vastikään yhteyttä Posion kunnan elinkeinotoimeen kysyäkseen neuvoa yrittämiseen liittyvissä asioissa. 

Keskustelun myötä Posion kunnan elinkeinopäällikkö Eeva Erkinjuntti teki yritysvierailun O’Nordicille. Vierailun aikana Maïlys esitteli yritystään ja kertoi tulevaisuuden suunnitelmistaan.  

Mailys ja Eeva
Posion kunnan elikeinopäällikkö Eeva Erkinjuntti vieraili O’Nordicilla. Kuva: Maija Koskinen

Vierailun aikana keskusteltiin myös Posion kunnan palveluista. 

Posion kunnan elinkeinotoimelta voi saada neuvontaa ja ohjausta mikäli yrittäjä tarvitsee apua esimerkiksi erilaisten tukihakemusten täyttämisessä.  

Erityisesti vasta aloittaneilla yrittäjillä voi olla paljonkin kysymyksiä yritysmaailmaan yleisesti tai kunnan toimintaan liittyen.  

Posion kunta pyrkii uuden kuntastrategiansa mukaisesti tukemaan yrittäjiä yrityksen kehityksen erilaisissa vaiheissa.  

Maïlys odottaa innolla paksun lumikerroksen saapumista ja rekiajeluiden aloittamista.  

“Koirat tekevät onnelliseksi. Toivon, että voimme jakaa iloa asiakkaillemme koiriemme ja retkien avulla”, Maïlys toteaa.

Koira lähikuvassa
Kuva: Maija Koskinen

Kummiksi koiralle?

Maïlys tarjoaa mahdollisuutta ryhtyä kummiksi jollekin hänen koiristaan. Koirien ja niiden tilojen ylläpitoon liittyy isojakin kuluja ja menoja.  

Koirakummin idea on se, että lahjoitettua rahaa tai muuta hyödykettä vastaan kummi saa kuvia ja videoita kummikoiransa puuhista ja kuulumisista.  

”Muilla koiratiloilla on tällaisia toimia käytössä ja niihin ollaan oltu puolin ja toisin tyytyväisiä. Niinpä ajattelin, että meilläkin voitaisiin kokeilla tätä”, Maïlys kertoo.  

Moni haaveilee omasta koirasta, mutta ei esimerkiksi pysty ottamaan omaa lemmikkiä. Tällainen palvelu tuo mahdollisuuden olla koiran elämässä mukana. 

Koiranpentuja aitauksessa.

Maïlys kertoo arvostavansa kaikenlaista tukea yrittäjyyden alkutaipaleella.  

Mikäli joku haluaisi rahalla tukea yritystä ja koiria, voisi esimerkiksi 90 euron panostuksella saada, kuvia ja videoita kummikoirasta, O’Nordicin t-paidan suden kuvalla ja yhden koiratarhavierailun vuodessa.  

Kuitenkin mikä tahansa summa on Maïlysin mielestä tärkeä ja arvokas. Maïlysiin voi olla yhteydessä yrityksen nettisivujen kautta. 

 

Tarinat

Kuusamo

Eetu muutti Suomen parhaimpien juoksumaastojen viereen

Lue lisää →
Etätyö, Posio

Etätyö mahdollisti Leenan paluumuuton Posiolle

Lue lisää →
Luovat alat, Posio

Hanna pyörittää taideverkkokauppaa pienestä posiolaisesta kylästä käsin

Lue lisää →